Millanen päivä sul on huomen? Mul on normipäivä

 

... Eli millaista elämää vietämme täällä Oniipassa?

Olemme töissä Northcote Private Schoolilla maanantaista perjantaihin 7.45 – 16. Koululla olemme eri ryhmissä, joten saamme hetken tauon toistemme ihanasta seurasta.. Veikkaan että se on ihan hyvä, että jaksetaan katsella toistemme naamoja nämä kolme kuukautta. Koulupäivän jälkeen jäämme vielä usein hyödyntämään koulun nettiä, joten kotona olemme yleensä vasta 17 jälkeen.

Ekana koulupäivänä toinen oli kauhuissaan

 

... ja toinen hieman tärähtänyt!

Nyt osataan jo ottaa koulussa rennommin eikä jännitetä :D

 

Täällä tulee pimeää jo reilusti ennen klo 20, eikä katulampuista ole tietoakaan joten emme ole arkipäivisin päässeet tutustumaan Oniipaan paremmin. Iltaisin ei siis ole turvallista liikkua, ainakaan jos on paikallisia uskominen (Kastejuhlissakin piti viipyä aamu 5, sillä kuski ei halunnut lähteä meitä viemään, eikä meitä laskettu kävelemään kotiin huimaa n. 400m matkaa.. ) Lenkkeily on siis jäänyt vähemmälle!

Kouluun emme jaksa raahata muuta evästä kuin vettä ja hedelmiä (Niin lapset kuin koulun henkilökuntakin kauhistelevat kuinka jaksamme eväillämme. En osaa sanoa onko heidän mahaansa täyttävät juustonaksut ja keksit yhtään parempi vaihtoehto.) Kotiin päästyämme edessä on siis usein ruoanlaittoa ja lepäämistä. Nukkumaan menemme yleensä 22 aikoihin jotta jaksamme herätä seuraavaan koulupäivään.

Kun jääkaappi rupeaa näyttämään tyhjältä, on aika napata koulupäivän jälkeen taksi tienvarrelta ja suunnata kohti Shopritea tai Sparia. Liikkuminen on täällä fiksuinta taksilla, sillä se on helppoa ja halpaa. Ruokaostokset ovat melko saman hintaisia (joskus jopa kalliimpia) kuin Suomessa, mutta kukkaromme onneksi ruokahalumme on vähentynyt kuumuudesta johtuen. Ruokavalikoimaamme pienentää myös lihan toisinaan epäilyttävä ulkomuoto sekä kaasuhella, jonka uunia emme ole vielä uskaltautuneet käyttämään…

Tältä näyttää normaali päivällisemme (Maku korvaa ulkonäön!)

Kastajaisissa saimme sentään hieman monipuolisempaa ruokaa ! :D

 

Ne harvat vapaapäivät joita meillä on ollut, ovat kuluneet laiskottelun, lukemisen, syömisen (, juhlimisen) ja sosiaalisen kanssakäymisen merkeissä. Vaikka elämämme täällä Oniipassa ei olekaan kovin kiireistä, ovat vapaapäivät erittäin tervetulleita jotta jaksamme panostaa harjoitteluun täysillä.

Arkemme täällä ”maalla” on siis melko rauhallista varsinkin iltaisin, jonka vuoksi viihdytämme itseämme bongailemalla mangusteja (kuvaa ei vielä olla onnistuttu saamaan) ja lepakoita sekä kauhistellen talomme ohi ajavien autojen nopeuksia. Istuskelemme muutenkin paljon terassillamme juoden teetä ja kahvia (paikalliset ystävämme ihmettelevät kuinka voimme juoda niin paljon kahvia tällä kelillä). Joka ilta saamme kuunnella loputonta konserttia, kun lepakot ja muut eläimet heräilevät uniltaan.
 

Mangusteja ei saatu kuvaan, mutta niitä etsivästä Jonnasta on kuva!

Myös maisemat ovat pysähtymisen arvoiset iltaisin
 

 

Jos minua ei näe myrkyttelemässä muurahaisia ja muita otuksia, löydyn todennäköisesti takapihalta huolehtimasta kissoista jotka elelevät pihallamme. Aluksi Jonna pysyi tiukkana kissojen suhteen, mutta viimeksi kaupassa käydessämme tarttui hänen mukaansa maito ihan vain niitä varten!

Kissakuvia löytyy kamerasta jo hieman liikaa..

 

Arkeamme myös riemastuttaa koulumatkalla kohtaamiemme lasten reaktiot. Keräämme ulkonäkömme takia täällä paljon huomiota ja suurin osa lapsista / nuorista uskaltautuu myös tervehtimään meitä iloisesti. Olemme kuitenkin saaneet huomata että osa lapsista tervehtii meitä ja vastauksen saatuaan juoksee kovalla vauhdilla karkuun. (Taidetaan siis olla hieman pelottaviakin!) Yhtenä aamuna kohtasimme matkalla lapsilauman jonka mukana käveli eräs poika uppoutuneena omiin ajatuksiinsa.  Hän käveli suoraan meitä kohti ja tajusi meidät vasta muutamaa metriä ennen törmäystä.. Siinäpä vasta oli pojalla kauhistunut ilme! Naureskeltiin Jonnan kanssa koko aamu kuinka pelottavia me ”Oshilumput” olemmekaan. (En tiedä miten tuo sana tulisi kirjoittaa, mutta se tarkoittaa valkonaamaa ja kuulemme sitä niin lasten kuin muutamien aikuistenkin suusta..)

Arkeemme kuuluu myös vahvasti sähkö- ja vesikatkot, joihin onneksemme olemme jo tottuneet.  Talossa osaamme jo liikkua pimeällä ilman suurempia kolhuja, kynttilät ja taskulamppu on melkein aina käden ulottuvilla ja vettä on varattuna niin keittiössä kuin suihkuissakin ämpäreihin joista sitä käyttää kun veden tulo loppuu. (Olisi muuten ilman noita vesivarastoja jäänyt ainakin kerran shampoot miun päähän yöksi) Sellaisia nykyajan hienouksia kuten telkkaria tai radiota meillä ei ole, mutta yllättävän vähän niitä ollaan kaivattu! Olen ottanut itselleni tehtävän toimia radionamme ja näin ollen Jonna saa nauttia ”sulosoinnuista” kyllästymiseen asti.  Mutta kyllä sen nyt huomaa miten paljon aikaa tuleekaan tuhlattua tuijotellen telkkarista (enimmäkseen turhia) ohjelmia.

Sähkökatkojen aikaan kynttilät poistavat kaikki vaanivat kummitukset!

Pihamme vartijat ovat enimmäkseen mukavia juttukavereita!

Pihallamme voi törmätä myös vieraileviin tähtiin,
 kuten tähän naiseen joka käy keräämässä maruloita pihaltamme.
 

Tulevana viikonloppuna rikomme arkeamme lähtemällä muutamien paikallisten ystäviemme mukana reissuun, jossa olisi tarkoitus katsastaa ainakin Otjiwarongo ja mahdollisesti käväistä myös visiitillä Windhoekissa.  Palaillaan ensi viikolla asiaan sen reissun tiimoilta!

p.s. kaivataan toimivaa nettiä!

-Iina ja Jonna

Hyvää syntymäpäivää Namibia!

Viime lauantaina 21.3. Namibiassa juhlittiin maan 25. itsenäisyyspäivää. Saksan aikoinaan hallitsema Lounais-Afrikka (nykyisin Namibiana tunnettu alue), oli ollut vuodesta 1915 brittiläisen imperiumin ja sittemmin Saksan keisarikunnan siirtomaa. Toisen maailmansodan ”jälkipuinneissa”, siirtomaat alkoivat vaatia itselleen itsenäisyyttä ja eurooppalaiset siirtomaavallat alkoivat pikkuhiljaa vetäytyä mantereelta. Namibian alue siirtyi seuraavaksi Etelä-Afrikan tasavallan hallintaan.  Etelä-Afrikka halusi pitää alueesta tiukasti kiinni, sillä ”apartheidiä omassa maassaan harjoittanut maa alisti namibialaisen mustan väestön halpatyövoimakseen”. Namibialaiset alkoivat vaatia maalleen itsenäisyyttä jo heti 1940-luvun lopusta lähtien.

Vuonna 1952 perustettu sissiryhmä SWAPO (Owamboland's People's Organization/ myöhemmin tunnettu nimellä: "Lounais-Afrikan kansanjärjestö") käynnisti alueella itsenäisyyssodan vuonna 1966. Maan nimi muutettiin virallisesti Namibiaksi vuonna 1968 ja pari vuotta myöhemmin YK julisti maan miehityksen laittomaksi. Etelä-Afrikka kuitenkin jatkoi maan miehitystä, vedoten lähinnä turvallisuussyihin. Kriisi kärjistyi 1970-luvulla, kun sekä Etelä-Afrikan että Namibian vapautusliikkeet kävivät aseellista taistelua (Etelä-Afrikan) valkoista hallintoa vastaan.

Vuonna 1972 YK:n yleiskokous tunnusti Namibian vapautusliikkeen (SWAPOn) alueella asuvan kansan edustajaksi ja neuvottelukumppaniksi. Namibian itsenäisyysprosessi oli siis saatu alulle ja Suomella tuli olemaan siinä keskeinen rooli. Suurlähettiläs Martti Ahtisaari toimi YK:n Namibia-valtuutettuna vuosina 1977- 1981 ja sai näin ollen vastuulleen maan itsenäisyysneuvottelut. Ahtisaaren tehtävä oli tuoda lähtökohtaisesti toisistaan kaukana olleet osapuolet yhteen. Vuonna 1988 Angolan sotaan saatiin aselepo, joka mahdollisti Etelä-Afrikan joukkojen vähittäisen vetämisen myös Namibiasta. 

Etelä-Afrikka suostui lopettamaan hallintonsa alueella YK:n alueellisen rauhansuunnitelman mukaisesti ja Namibiasta alettiin viimein rakentaa uutta valtiota. Vuoden 1989 alussa turvallisuusneuvosto hyväksyi Namibian itsenäistymissuunnitelman toteuttamisen. Heti alkuun neuvosto joutui ratkomaan kriisiä, joka aiheutui Namibian vapautusjärjestö SWAPO:n omavaltaisesta etenemisestä ja Etelä-Afrikan joukkojen asettumisesta sitä vastaan. Suomi tuki YK:n toimia vaalien järjestämiseksi vuoden lopulla muun muassa lähettämällä alueelle rauhanturvapataljoonan. Maan itsenäisyys toteutui vuonna 1990. SWAPOn johtama hallitus vannoi virkavalansa itsenäistymispäivänä 21.3. 1990. SWAPOn johtajasta Sam Nujomasta tuli Namibian ensimmäinen presidentti. Vuonna 2005 Dr. Nujoma luopui virasta ja hänen seuraajakseen tuli presidentti Hifikepunye Pohamba. Viime lauantaina Namibia sai uuden hallituksen ja kolmannen presidenttinsa, kun Dr. Hage Geingob astui maan johtoon.

Itsenäisyyspäivän kokista

Ajankohtainen uutinen täältäpäin maailmaa bongattu viime viikonlopulta! http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1426921321767.html

Itse emme valitettavasti ehtineet pääkaupunkiin julistamaan itsenäisyyttä presidenttiparin kanssa, sen sijaan juhlimme Namibiaa suomalaisporukalla täällä Oniipassa. Meitä oli yksitoista-henkinen porukka, joista 9 oli maamiehiämme. Kolmen maissa lauantaina menimme auttamaan naapuriamme Riittaa ruoanlaitossa (erityistehtävänämme oli kurpitsojen kuoriminen ja paistaminen).. Kuuden aikaan päästiin ihka oikeaan suomalaiseen puusaunaan, jonka Timo on pihalleen rakentanut. Oli yllättävän mukavaa päästää saunan löylyihin rentoutumaan jopa täällä helteen keskelläkin! Saunomisen ohessa virkistyimme myös uima-altaassa auringon alkaessa jo painua palmujen taa.. Kun emännät ja isännät oli saatu saunotettua, nautimme pitopöydän runsaista tarjottavista, joista mainittakoon allekirjoittaneiden valmistamat kurpitsat sekä aurinkovoimalla kypsennetty possun paisti J Ja kylläpä se ruoka nimittäin maistui hyvässä seurassa!

Naapureille vietiin tulijaisiksi kaupassa huomiomme herättänyt
1,5 l valkkari (noin 4€, tiedoksi viininystäville) ja Smirnoffia, jota täällä paikalliset tykkää
nauttia ja myö myös :)

Aurinkouunissa lihat saivat muhia monta tuntia

Pala suomalaisuutta: naapureiden itse rakentama sauna!

Itsenäisyyspäivän illallinen

Voihan netti ja sen olemattomuus!

Ollaan jääty blogi-päivityksissä jälkeen, sillä netti ei ole toiminut täällä melkein ollenkaan ja sähkökatkojakin oli viime viikolla kolmena iltana. Pisin niistä oli reilun parin tunnin mittainen.. Mutta se kuuluu elämään! Yritetään tällä viikolla korjata tilanne ja päivitellä tänne mahdollisimman usein, jos yhteydet vaan pelaa..

Viikko sitten perjantaina (13.3) vietettiin Jonnan synttäreitä namibialaiseen tyyliin.. Eskariluokassa laulu raikui, kun parikymmenpäinen kuoro lauloi ”Happy Birthday to You!:ta” Miss Jonnalle! Namibialaisessa versiossa lapset kysyvät sankarilta myös, että montako vuotta hän nyt on.. ” Oletko yksi?” –”En” ”Oletko kaksi?..” –”En”.. jne.. Lopulta pitkän tenttaamisen jälkeen päästiin kahteenkymmeneenneljään ja sitten hurrattiin niin että korvissa soi! Eskariluokka myös askarteli Jonnalle toinen toistaan persoonallisemmat synttärikortit, jotka kiitollinen opettaja lupasi näyttää kaikille ystävilleen Suomessa!

Koulumme kolme nuorta nais-opettajaa, joiden kanssa ollaan tutustuttu vähän paremmin, kutsuivat itse itsensä mukaan syntymäpäivien juhlintaan, koska ” ettehän te voi Jonnan syntymäpäivänä kahdestaan kotona vaan olla!” Sovittiin siis että mennään porukalla syömään ja juomaan paikalliselle hotellille. Lähdettiin perjantaina koulusta pari tuntia aikaisemmin ruoka-ostoksille ja ostettiin Sparista kakku ja kuohuvaa sekä suodatinkahvia murukahvin tilalle, sillä halusimme tarjota lauantaina naapurissa asuville suomalaisille perinteiset kakkukahvit synttäreitten kunniaksi. Kerkesimme hädin tuskin kotiin vaihtamaan vaatteita, kun uudet opettaja-ystävämme tulivatkin jo hakemaan meitä mukaan Ondangwaan. Mentiin hotellin terassille syömään pizzaa ja juomaan viiniä. Lasku jäi synttärisankarin maksettavaksi, mutta kuuden hengen ruokailut ei onneksi tehnyt suurta lovea kukkaroon..Synttäripäivän paras lahja tuli taivaalta, sillä nautimme virkistävästä sadekuurosta sillä välin kun olimme syömässä.. Ollaan nimittäin odotettu ja kaivattu sadetta niiiiiiiin paljon!! Tämä vuosi on ollut Namibiassa kuuma ja kuiva, joten kaikki täällä toivovat rukoilevat sadetta viljelysten takia. Meille sade taas toi helpotusta omaan oloon, sillä elimistö ei ole vielä aivan tottunut paahteeseen ja ”aavikon” ilmastoon..

"Vasta pari viikkoa takana ja nyt jo tekis mieli työntää tuo altaaseen!"

Uusi ystävämme Inekela ja Iina

Lähdettiin synttärijuhlista kotiin hyvissä ajoin ennen pimeää ja istuimme loppuillan vielä naapureidemme (Lappalaiset) takapihalla tarinoimassa Namibiasta ja Suomesta viinilasillisten ääressä.. Seuraavana päivänä ulkona istuskelu kostautui ja mieleen tuli mökkeily-illat koto-Suomessa, kun huomasimme, että molempien jalat olivat täynnä hyttysten puremia.. Nyt kutina alkaa onneksi jo helpottaa :D

Lauantaina kahvittelimme suomalaisten naapurien kanssa ja Jonna sai lahjaksi villasukat, virkatun kännykkäpussukan, sekä huivin, namibialaisen rukouskorin ja siemenistä tehdyn kaulakorun. Kaunis kiitos vielä kerran lahjojen antajille! Kahvittelun jälkeen olikin aika lähteä koululle juhlimaan Northcote:n perustajien lapsen kastejuhlaa ja samalla 1-vuotis-synttäreitä! Viikonloppu oli siis yhtä juhlaa! Ja juhlia riitti myös seuraavalle viikonlopulle, sillä 21.3. lauantaina oli Namibian itsenäisyyspäivä.. Juhlimme itsenäisyyttä kuinkas muuten kuin perinteisesti suomalaisittain… Saunomalla! :D mutta siitä lisää ensi kerralla- joka on toivottavasti pian..

Synttärikahvien antimia ( kahvit juotiin Arabian Myrna-kupeista! :)

24!

Northcote Private School

https://www.facebook.com/pages/Northcote-Private-School/231091720362027?fref=ts

Harjoittelupaikkamme on muutama vuosi sitten perustettu yksityinen noin 120 oppilaan ala-koulu, jonka yhteydessä toimii myös päiväkoti ja eskari-ryhmät. Iina työskenteli harjoittelumme ensimmäisen viikon päiväkotiryhmässä, johon kuuluu yhteensä noin nelisenkymmentä 4-5-vuotiasta lasta. Opettajia ryhmässä on Iinan lisäksi neljä kappaletta. Päiväkodissa lapset harjoittelevat muun muassa muotoja, värejä ja numeroita – Ja se harjoittelu ei siis ole mikään leikin asia! Välillä tuntuu että lapsilta vaaditaan aivan liikaa, sillä Suomeen verrattuna päiväkoti on koulumaista.  Suomessa asiat opitaan usein leikin kautta, mutta täällä leikille on varattu päivässä 30min.. Vapaata leikkiä ei siis ole juuri ollenkaan.

Päiväkoti loppuu virallisesti 13.00 ja tämän jälkeen alkaa niin sanottu iltapäiväkerho. Siellä lapset saavat leikkiä vapaasti ja nukkua päiväunet siihen asti kunnes on kotiin lähdön aika. (Viimeiset lapset haetaan vähän ennen 17.30) Elikkä mitään järjestettyä ohjelmaa siellä ei ole. Täytyy kyllä ihmetellä miten niin pienet lapset jaksavat keskittyä opiskeluun eväittensä ja lyhyen tauon voimalla! Toisinaan päiväkodin arkea on hankala ymmärtää, sillä kaikki toiminta ei ole sellaista johon olen Suomessa tottunut.

It's time to play!

Jonna pääsi ensimmäisellä viikolla mukaan eskariryhmään, jossa parikymmentä 6-vuotiasta harjoitteli ensi vuonna ala-koulun 1. luokalla tarvittavia taitoja.  Eskarilaiset harjoittelevat sanojen ja äänteiden lukemista ja kirjoittamista sekä tutustuvat omaan kotimaahansa Namibiaan ja Afrikan muihin maihin sekä opettelevat numeroita ja ”kunnollista” käyttäytymistä. Ja siinä onkin vielä suoraan sanoen melko paljon petrattavaa…

Eskarit työn touhussa!

Suurin osa opiskelusta tapahtuu matolla istuen

Lapset pulisevat ja hälisevät oppitunneilla, eivät malta pysyä paikoillaan, tönivät ja tuuppivat toisiaan ja sitäkin innokkaammin kantelevat toisista lapsista, jotka tekevät heille vääryyttä! Toisaalta, ei mekään jaksettaisi istua tottelevaisesti matolla jalat ristissä hiljaa paikoillaan +38 asteen helteessä, luokassa, jossa jokainen taistelee opettajan huomiosta. ” Sit probably!”- istu kunnolla!, ”Behave!” – Käyttäydy!,  ”Be silent!”- Ole hiljaa! ”Listen to teacher!”- Kuuntele opettajaa ja ” ”Look on the board!”- Katso taululle!- käskyt ovat käyneet tutuiksi… Lasten suusta” Miss Iina, can I please have water?” (voisinko saada vettä?) tai ” Miss Jonna, can I please go to the toilet” ( voinko mennä vessaan?) ovat jokapäiväisiä kysymyksiä, joiden varjolla lapset käyvät nykimässä meitä hihasta ja haluavat saada osan huomiostamme.. Samoin kuin kantelemalla niistä toisista lapsista jotka tekevät jotain mitä ei pitäisi :D

Lasten koulupäivät alkavat kello 8.00 aamunavauksella, jonka jälkeen on oppitunteja (päiväkoti-ja eskaripuolella klo 10.00 asti, koululaisilla klo 10.40 asti). Aamupäivän tuntien jälkeen on evästauko- ja välitunti, jolloin lapset ovat pihalla. Noin 11 aikoihin oppitunnit jatkuvat (pienillä klo 13 asti, koulun puolella joskus  klo 14-16 asti..) Me menemme koululle joka arkipäivä klo 7.45 ja lähdemme sieltä noin neljän aikoihin, ellemme jää vielä koulun pihalle hyödyntämään parempaa netti-yhteyttä 

Oppitunneilla lapset opettelevat asioita todella paljon toistamalla asioita opettajan mallista: toistoa, toistoa, toistoa.. Usein ryhmä istuu taulun edessä lattialla, ja taululla olevia asioita opetellaan toistamalla niitä ääneen yhdessä ja tenttaamalla niitä sen jälkeen lapsilta vuorotellen. Kirjoja ei ole, monisteita kylläkin silloin tällöin.. Usein miten tehtävät kuitenkin kirjoitetaan vihkoihin tai paperille taululta, jonne opettaja on tehtävänannon kirjoittanut/piirtänyt. Lapsilla on myös käytössään pienet kirjoitustaulut, joihin he tussilla tekevät tehtäviä (ja ne voi taas pyyhkiä pois seuraavaa kertaa varten..) Säästää muuten paperia, jota kuluu aika lailla, kun opettajat kopioivat kopiokoneella monisteita kirjoistaan!

Taukoa vietetään vauhdikkaasti ja äänekkäästi

Puumajaan pääsee karkuun auringolta

Vanhoille auton renkaille on keksitty koulun pihalla
uusi käyttötarkotus

Valtion kouluihin verrattuna yksityinen Northcote on kallis koulu, eikä kaikilla paikallisilla ole mahdollisuutta laittaa lastaan tähän hienoilla puitteilla ja tavoitteilla varustettuun kouluun. Koulun erikoisuuksiin kuuluu pihalta löytyvä uima-allas, jossa lapset harjoittelevat uimista, sekä karusellit ja keinut ym. hienot leikkipaikat. Lisäksi koulussa on tietokoneluokka, jossa vanhemmat lapset saavat mahdollisuuden käyttää tietokoneita tiedonhaussa. Koulumaksujen lisäksi lasten perheiden on maksettava lasten koulupuvut ja lisämaksusta koulu tarjoaa myös ilta-päivähoitoa, lämpimän ruoan tai koulun jälkeisiä aktiviteetteja, kuten karate-tai tanssitunteja. Meillä on fiilis, että harjoittelupaikassamme elämme ”suojattua elämää” ja kontrasti valtion kouluihin on melkoinen. Tarkoituksenamme onkin vierailla joku päivä myös ns. ”normaalissa” koulussa, jotta näemme, miten erilaiset olot oppilailla, jotka tulevat köyhemmistä perheistä, onkaan…

Suomalaiset hiukset ovat täällä kovaa huutoa
Aina löytyy letittäjiä!

Lapset (ja myös aikuiset) ovat aikamoisia linssiluteita

P.s. lapset osaa olla ihania ja samalla tajuttoman rasittavia joka puolella maailmaa!

Jalat täynnä itikan puremia, terkuin
Iina ja Jonna

Home sweet home

Niin vain on reilu viikko vierähtänyt Afrikan mantereella ja vieläkään ei tunnu että oltaisiin kaukana kotona.. Juteltiin tässä joku päivä Iinan kanssa, että olo on kuin kesäleirillä tai mökkilomalla! Puitteet on niin huikeat meidän mittapuulla, ettei paremmasta väliä. Rakastetaan meidän uutta kotia, yli satavuotiasta vanhusta, joka antaa meille kaiken tarvittavan, vaikka sähköt ja vesi välillä onkin poikki. J Meillä on käytössä tällä hetkellä guesthousen A-talossa molemmilla omat makuuhuoneet, keittiö, ruokailuhuone, oleskeluhuone, ”vierashuone”, pari vessa/kylppäriyhdistelmää ja jopa suomalainen kirjasto.. Mahdutaan siis olemaan! Ensimmäinen viikko saatiinkin oleskella hulppeassa ”huvilassamme” ihan kaksistaan, nyt maanantaina (9.3.) pariksi yöksi vierastaloon majoittui myös Namibian konkari, Ulla Nenonen, joka on tehnyt vaikuttavaa työtä kääntäessään Raamattua eräälle Ambomaan alkuperäiskielistä. Huhtikuun puolessa välissä muutamme pihan toiselle puolelle C-taloon, joka on pienempi mutta ainakin sähkökatkosten yllättäessä kodikkaampi ja mielikuvitusta vähemmän ruokkiva asumus meille kahdelle.

Tekniikan ihmeistä reissuamme helpottaa jääkaappi ja pakastin, kaasuliesi/uuni, mikro, veden-ja kahvinkeitin, tuulettimet sekä toimivat vessat ja suihkut (sisällä talossa kylmällä vedellä, saunatilassa pihan poikki tarjolla myös lämpimämpi vaihtoehto ) :D Sähkö ja valot toimii, kun toimii.. Yhtenä iltana pimeni koko kylä, mutta onneksi katkosta kesti vain noin vartti meidän taloudessa! Kaivettiin kynttilät esiin ja nautittiin iltapala romanttisesti tunnelmavalaistuksessa.. Käytiin myös tiistaina ostamassa paikallisesta” Tokmannista” eli ShopSprite:stä taskulamppu, joten katkosten yllättäessä pärjätään kyllä.. Tiskaaminen hoituu käsipelillä, pyykit pesee meme Aina, eikä telkkariakaan ole iltaisin kaivannut.. Ollaan simahdettu nukkumaan joka ilta 22-24 välillä, joka on meille illan virkuille ja aamun torkuille varteenotettava suoritus! Ollaan huomattu, miten paljon Suomessa aikaa menee iltaisin ”kaikkeen turhaan”, mm. näyttöjen ääressä.. Mutta olisi se TOIMIVA NETTI silti ihan jees! yhteydenpidon, koulutehtävien ja meidän mielenterveyden takia!! :D Koulun pihalla ollaan saatu sentään wi-fi toimimaan, että voidaan päivitellä kuulumisia kotiin päin..

It`s good to be home!

Iinan makuuhuone

Oleskelutilassa Kettusta ketutti kun netti ei toiminutkaan!

Grillipaikka

Meme Aina pesee ja silittää meidän pyykit
Eipä oo varmaan ikinä ollu vaattet itellä näin siististi pinottuna!

Vanhan talomme seinät ovat savea ja kattoparrut puuta
( kuvassa rakenteiden hienous ei ehkä välity samoin kuin paikanpäällä)

Kotipihallamme meillä on lemmikkeinä neljä villikissaa, mangusteja, sisiliskoja, (yksi tervehti Iinaa tiskialtaassa! :D ) kyyhkysiä, lepakoita ja ”bushbabyjä”, joita ei olla vielä kyllä nähty, mutta joiden ääntely alkaa aina illan hämärtyessä ja nukuttaa meidät uneen. Käärmeitä tai skorpioneja ei ole onneksi näkynyt! Pihalla meillä on myös ”grillauspaikka” jossa aiomme joku ilta kokeilla grillata jotain hyvää.. Lisäksi käytössämme on kaasulla toimiva sauna (epäilyttävä, ei aiota kokeilla!!) ja pieni virkistys-allas, jonne on ollut ihana pulahtaa rankan ja KUUMAN koulupäivän jälkeen.

Sunnuntaina, eli ensimmäisenä vapaapäivänämme, milloin ei matkustettu, oltu koulussa tai juostu muuten asioilla, meillä oli vihdoin aikaa hieman rentoutua.  Kävimme tutkimassa talon kirjaston aarteita. Ja sieltähän löytyi mm. Iinalle nuoruudesta tutut Nummelan ponitalli-sarjan kirjat ja muita ihania klassikkoja meidän lapsuudesta. Se päivä kulutettiinkin nenä kiinni kirjoissa terassilla istuen ja auringosta nauttien..(lue= auringonpolttamia tasoitellen)

Tuleva kotimme pihan toisella puolella, johon muutamme
 huhtikuussa

Sadetanssija- Iina

 Ovet täällä on muistettava pitää lukossa, silloinkin kun ollaan sisällä talossa, mutta ollaan kyllä tunnettu olomme tosi turvalliseksi, kiitos vartijoiden ja pihaa ympäröivien aitojen! Ps. ollaan välillä lahjottu vartijaa teellä, että pitää meistä erityisen hyvää huolta J Seuraavaksi yritetään kirjoitella lisää meidän harjoittelupaikasta Northcote Private Schoolista ja kotikylästämme Oniipasta, että saatte kuvan siitä, mitä me täällä oikein tehdään ja minkälaisessa ympäristössä harjoittelumme toteutamme!

Bussilla läpi pimeän Afrikan

Viikko sitten keskiviikkona (4.3.2015) kulutimme siis aikaa bussia odotellen Windhoekin keskustassa. Kävimme syömässä ostarilla ja herkuttelemassa kahvilassa, sekä ostimme parit matkamuistot. Meitähän vannotettiin olemaan bussipysäkillä ajoissa, joten rentouduimme bussiaseman viileässä odotushallissa tunnin verran ennen kuin pääsimme jonottamaan bussiin. Matkaseurana meillä oli täysi bussillinen paikallisia, vauvasta vaariin. Ensimmäisissä liikennevaloissa joihin pysähdyimme, kyytiin hyppäsi mukaan vielä mies, joka oli ilmeisesti ajanut bussin taksilla kiinni. ”Moottoritielle” päästyämme bussi joutui pysähtymään taas, sillä eteemme pysähtyi auto, josta nousi kyytiin nuori äiti pienen lapsensa kanssa. Meille alkoi hiipiä jo epätoivo, olemmeko me koskaan perillä, jos tyyppejä hyppää kyytiin tätä tahtia :D Ennen kuin matka saattoi kunnolla alkaa, meidän piti vielä käydä mittaamassa bussin paino, tai näin ainakin oletimme, että tapahtui..

Intercapen bussi oli aika samanlainen kuin Matkahuollon vastaavat autot Suomessa. Ilmastointi pelasi ja matkaviihdykettäkin tarjottiin! (perheystävällisiä elokuvia ja kristillisiä ohjelmia, kuten gospel-konsertin taltiointi, joista erityisesti Iina löysi viihdykettä Jonnan jo nukkuessa..) Kuskeina meillä oli ”professional”- eli ammattilaiset, joiden kytkimenkäytössä olisi kyllä ollut mielestämme parantamisen varaa, sen verran pahalta se kuulosti! Matkan alkuvaiheilla bussiemäntämme kehotti meitä kaikkia matkustajia osallistumaan rukoukseen: ”suojaa turvalliselle matkalle kauniin maamme läpi”…

Ensimmäisellä oikealla pysähdyspaikalla (kai?) linja-autoon tuli kaupustelija, joka myi jonkinlaisia chili-välipaloja. Mies ei suostunut poistumaan bussista, ennen kuin oli saanut kaiken hyödyn irti mahdollisista ostaja-ehdokkaista. Bussikuskit meinasivat jo hermostua ja uhkasivat jatkaa matkaa. Episodi kesti noin 20 min, kunnes mies lopulta suostui poistumaan ja bussimme pääsi jatkamaan matka.  Bussimatka jatkui ja jatkui illan hämärtyessä. Näimme alkumatkasta hienoja vuoristomaisemia ja Afrikan punaisena loistavan auringonlaskun. 10 tunnin matkalla pidimme yhden vartin mittaisen kahvi-ja vessatauon. Saimme nukuttua katkottaista unta, sillä tööttiä ei taaskaan säästelty, kun ohiteltiin rekkoja ja säikyteltiin eläimiä, joita laidunsi tien varsilla. Ohitimme satunnaisia kyliä ja kaupunkeja, joissa pysähdyimme säännöllisen epäsäännöllisesti. Huoltoasemilla oli miehiä päivystämässä ja lakaisemassa pihoja keskellä yötäkin, myös autoja liikkui tiellä yllättävän paljon. Afrikka ei nuku yölläkään, vaikka valoja ei pahemmin ole.

Jännitimme, osaammeko jäädä oikealla pysäkillä pois, mutta onneksi Ondangwaan menijöitä oli muitakin. Timo odotteli meitä Elgel-huoltoaseman pihassa ja vei meidät majapaikkaamme Felminin (Finnish Evangelical Lutheran Mission) guesthouseen. Pihalla törmäsimme, naisvartijaan, joka vartioi kotimme pihapiiriä aseen kanssa. Kello lähenteli jo puolta viittä aamuyöllä, kun pääsimme lopulta painamaan päämme omiin prinsessasänkyihimme (moskiittoverkot).

Torstai-aamuna heräsimme noin kahdeksan aikoihin ja ilmoitimme koululle, että olemme täällä. Sovimme, että lepäilemme päivän ja menemme tutustumaan kouluun (joka muuten näkyy kotitalomme oleskeluhuoneen ikkunasta). Shirley-opettaja tiesi myös kertoa, että rinkkamme ovat löytäneet perille Oniipaan! Viileän aamusuihkun jälkeen kävimme tervehtimässä Timon vaimoa Riittaa naapuritalossa, jonka jälkeen menimme hakemaan kadoksissa olleet rinkkamme tien toisella puolella olevasta Elcinin vierastalosta. Saimme osaksemme kummeksuvia katseita kyläläisiltä, kun kuljimme tienvartta pitkin hirviörinkkojemme kanssa tällä helteellä! Lyhyellä matkalla totesimme toisillemme ”että tämähän meni oikeestaan paremmin kuin hyvin”, sillä meidän ei tarvinnut raahata tavaroitamme mukana, vaan ne toimitettiin lentokentältä kotiovelle!

Linja-auton odottelu kului rattoisasti ristikoita täytellen..

Vaatimattomat matkatavaramme

Oma koti kullan kallis

Kotipihalla törmäsimme meme Ainaan, joka huolehtii talomme kunnossapidosta ja puutarhasta yhdessä toisen meme Ainan ja meme Hilman kanssa. Meidät on otettu avosylin vastaan ja tiedämme nyt että apua on tarvittaessa saatavilla. Rinkkojen purkamisen jälkeen (Olipa muuten ihanaa saada lisää vaatteita ja muut omat tavarat takaisin!) kävimme tervehtimässä naapurissa vielä pari viikkoa majailevia herttaisia suomalaisrouvia, jotka ovat täällä Afrikan Risti ry:n vapaaehtoisina. Heiltä saimme myös paljon tietoa ja vinkkejä siitä, miten Namibiassa eletään.

Äsken istuskelimme terassilla ja ihmettelimme takapihallamme vapaana laiduntavia lehmiä. Lehmäkammoisen Jonnan helpotukseksi, meidät ja sarvipäät erottaa suht tukeva aita. Hanasta tuleva vesi on täällä keittämisen jälkeen juotavaa eikä siinä mitään kummallista makuakaan ole!

Windhoek

Tervetuloa pikku-Windhoekiin!

Toinen päivämme Namibiassa aloitettiin mukavasti hyvän aamiaisen äärellä. Aamupalan jälkeen heitimme reput selkään ja lähdimme tallustelemaan kohti keskustaa. Hotellin henkilökunta ihmetteli, aiommeko todella KÄVELLÄ "tämän pitkän matkan keskustaaan asti"?  Todellisuudessa matkaa keskustaan oli noin 2,5 km. Kartasta otimme suunnan ja sitten eikun sekaan vaan! Matkalla säikyimme ohi hurjastelevia autoja ja jatkuvaa tööttäilyä ( Iina oli varma että jokainen tööttäys oli meille, taitaa vaatia hieman aikaa tottua tähän tööttäilykulttuuriin.. ) Tienylitykset olivat mielenkiintoisia, sillä kävelyteitä ei paikoin ole ja suojateillä palaa jalankulkijalle "vihreät" tosi vähän aikaa. Ei ihme että täällä on niin vikkeläjalkaista porukkaa! :) Ihmisiä oli keskustassa paljon liikenteessä, mutta yllätyimme siitä, miten vähän meihin otettiin kontaktia, eikä kukaan ollut päällekäyvä tai tunkeileva. 

Ensimmäiseksi suuntasimme vaatekaupoille, josta mukaan tarttui kevyemmät kengät, uikkarit ja sukkia, sekä Iinalle kevyempää vaatetta, sillä kollareita lukuunottamatta kaikki vaatteet jäivät rinkkaan. Pakollisten ostosten jälkeen lähdimme etsimään bussiasemaa, josta ostimme seuraavalle päivälle liput Ondangwaan menevään Intercapen bussiin. (700 km taittuu noin 25 € hinnalla..) Piipahdimme vielä Suomen suurlähetystössä ilmoittautumassa, jonka jälkeen menimme piknikille puistoon. Puistossa meitä lähestyi ensimmäinen kaupustelija, joka tarjosi meille "Chanel 5"-hajuvettä. Kohteliaasti kieltäydyttyämme mies vetosi tunteisiimme hieromalla tyhjää mahaansa ja Iina heltyikin antamaan miehelle yhden eväs-banaaneistamme. 

Matkalla hotellille meidät yllätti kova sadekuuro, joka toisaalta virkisti, mutta kasteli meidät läpimäriksi. Yritimme koko päivän tavoittaa lentokentän virkailijaa, joka selvittäisi meille, missä päin maailmaa meidän tavaramme ovat. Lopulta kolmen jälkeen saimme tiedon, että rinkat ovat kuin ovatkin saapuneet Namibiaan! Saimme sovittua, että ne toimitetaan suoraan Oniipaan, joten toivottavasti ne odottavat meitä siellä ylihuomenna. Jonkin aikaa hotellilla hengailtuamme lähdimme syömään pikku-Windhoekin portugalilaiseen ravintolaan. Ruoka oli hyvää ja suht halpaa. Ravintolassa viereisessä pöydässä istui sattumalta suomalainen nainen sekä Suomeen juuri muuttamassa oleva namibialainen mies. HYVÄ SUOMI! Saimme ravintolasta myös ensimmäisen ystävämme, sillä tarjoilijatyttö halusi antaa meille puhelinnumeronsa ja "olla ystävämme". Illan jo hämärtyessä lähdimme kävelemään takaisin hotellille, mutta matkan varrella oli tietenkin vielä ostettava parit tulijaiset katumyyjältä. Totesimme, että on parempi, jos Jonna on vastuussa rahoistamme, sillä muuten Iina tuhlaa ne ystävällisten ihmisten tukemiseksi melko nopeasti...

Kuvia hotellilta

Aamiaspöydän antimia

Porttien suojassa oli turvallista nukkua

Huoneistomme ulkoapäin.. (alakerta)

Vastaanotto

Kuvia Windhoekista

Leila: On täälläki huoltsikoita!

"Kävelytiemme" keskustaan

Ruoka ja talonviini maistuivat ravintola O´Portugassa

Hotellimme pihalla olevat mangusti-patsaat
 toivat mieleemme ystävämme Miian

Bussi kohti pohjoista lähtee klo 18.
Matkustajien " Kehunen" ja "Pinkala" on oltava asemalla viimeistään klo 17.30.

Tärkeimpiä ostoksiamme oli aurinkorasva rinkkaan jääneiden tilalle,
 mutta jo matkalla keskustaan turisti Pihkala onnistui ottamaan vähän "väriä"

Aamulla hyvästelimme mukavan saksalais-pariskunnan, jotka olivat tulleet Namibiaan kiertelemään kahdeksi viikoksi. Rouva huolehti meistä äidillisesti kyselemällä, onko kaikki nyt varmasti kunnossa ja käski meidän pitää toisistamme huolta. Sen teemme! :) Nyt istuskelemme hotellin altaalla ja nautimme viimeisistä tunneistamme Windhoekissa ennen bussin lähtöä. Se, mikä meitä pohjoisessa odottaa, on vielä arvoitus, mutta onneksi Oniipassa asuva Timo on sentään meitä bussilta vastassa. Odottavatko rinkat meitä pohjoisessa, jää nähtäväksi, samoin kuin se, miten hyvin netti siellä toimii. Koetamme olla yhteyksissä maailman toiselle puolen mahdollisimman usein...

Aurinko alkaa paahtamaan, "kesäloma"-terveisin Iina ja Jonna