Aikaisia aamuja & hyvästejä

Viime perjantaina ukkosmyrsky sai aikaan sen, että sähköt olivat kylältä poikki melkein koko päivän.. Yhdeksän aikoihin illalla ei keksitty enää mitään, mitä olisimme pimeässä voineet tehdä, joten rupesimme sitten hyvissä ajoin nukkumaan.. Siinähän kävi sitten klassisesti niin että lauantaina kun olisimme saaneet nukkua niin pitkään kuin huvittaa, molemmat olivat hereillä ennen kuutta ja lopulta 6.17. luovutimme ja nousimme ylös aamupalan laittoon. Aikainen herätys takasi sen, että kerkesimme syödä rauhassa aamupalan terassilla, tiskata, imuroida ja luututa huoneemme, pakata ja pyykätä- ja kaikki tämä ennen aamu yhdeksää! (kaikki, jotka tietävät, miten vaikeita aikaiset aamuheräämiset voivat meille molemmille olla- nostakaa hattunne ilmaan nyt!) Siivousurakan jälkeen kävimme aamu-uinnilla virkistysaltaassa, söimme ja lähdimme shoppailureissulle paikalliseen kauppakeskukseen. Iinalle löytyi kotiinviemisiksi monta uutta vaatetta, ja saimme myös netin toimimaan Namibian puhelinliittymään, kun käytiin päivittämässä Jonnan kännykän asetukset puhelinliikkeessä. (ainakin jotenkuten koska eihän täällä mitään 3G yhteyksiä ole lähimaillakaan…) Jei!

Näin käy kun rupeaa kokkaamaan liian aikaisin.. (huomaa munankuori)

Matto-muija näkyvissä!

Lauantaina naapurimme rouvat eli kukut kutsuivat meidät lettukesteille, sillä he lähtivät sunnuntaina takaisin Suomeen. Täytyy myöntää että hieman meinasi tyttöjen silmäkulmat kostua, kun ”Namibian mummit” lähtivät ”maailmalle” meidän jäädessä vielä tänne… Heidän lähtönsä tarkoitti myös sitä, että meidän oli aika luovuttaa huoneemme vierastalon puolelta ja niinpä muutimme maanantaina pihan toiselle puolelle C-taloon. Samana iltana kävimme vielä hyvästelemässä toiset suomalaiset naapurimme, jotka hekin jatkoivat matkaansa Suomea kohti tiistaina. Nyt me tytöt ollaan täällä aika lailla omillamme, mutta mikäs meillä täällä ollessa! Hyvästien jättäminen sai meidät pohtimaan, miten vaikeaa se tuleekaan olemaan, kun joudumme hyvästelemään koulun lapset ja uudet ystävämme täällä… Lohduttaudumme sillä ajatuksella, että jonakin päivänä vielä palaamme tänne takaisin! J

Kyllä letut maistuivat hyvältä tälläkin puolella maailmaa.
Kiitos ihanille kukuille! (letuista ja kaikesta muusta)

Uusien vaatteiden ulkoilutusta sulkapallon merkeissä! 

Mites sitä tavaraa on näin paljon jo kertynyt..
Painorajoitus taitaa ottaa kotimatkalla vastaan jos ei kilot vähene!
(Päätelkää itse puhutaanko itsestämme vai matkatavaroista :D)

 Iina ja muutama söpöläinen ♥

Vapaata ja matkustelua odottelevat
Iina ja Jonna 

Kuulumisia pitkästä aikaa!

Ensiksikin, pahoittelut ettemme ole päivittäneet blogia aikaisemmin, mutta syysmyrskyjen myötä nettiyhteydet ovat olleet taas niin ja näin…

Koulun puolella on tällä hetkellä menossa koeviikot, mikä näkyy mm. siinä, ettei lapsilla ala-asteen puolella ole ollut lukujärjestyksen mukaisia tunteja vaan aikaa on käytetty kokeisiin harjoitteluun. Myös eskarin puolella viime viikko oli lähinnä lasten ”arviointia”, joten normaalia päivärytmiä ei pientenkään puolella ole oikeastaan ollut. Iina pääsi menneellä viikolla työskentelemään myös koulun pienimpien, eli 2-3- vuotiaiden vekaroiden kanssa. Muutama suloisin yksilö on kuulemma lähdössä matkalaukussa mukaan Suomeen! :)

Keskiviikkona 1.4. pääsimme päiväkotiryhmän kanssa mukana tutustumaan Ondangwan SOS-kodin toimintaan. 

(http://www.soschildrensvillages.org.uk/sponsor-a-child/africa/namibia/ondangwa) 

SOS-koti tarjoaa täällä huono-osaisemmille lapsille (joista suurin osa on orpoja) mahdollisuuden käydä koulua ja joissain tapauksissa myös asua SOS-kodin tiloissa. Northcoten päiväkodin lapset olivat keränneet SOS-lapsille viemisiksi vanhoja vaatteitaan, kenkiä ja lelujaan. Mekin kävimme ostamassa lapsille sukkia, alusvaatteita ja hammasharjoja. Vierailupäivänä lahjoitukset ojennettiin lauluesitysten kera eteenpäin, jonka jälkeen kävimme tutustumassa SOS-kodin luokkatiloihin. Paikan johtajatar pyysi meitä Suomi-tyttöjä vierailemaan lasten luona vielä uudestaan, ja yritämmekin toteuttaa pyynnön ennen kotiinpaluuta, jos vain aikaa jää…

 Päiväkotilapsia retkipäivä jännitti, mutta komeasti
 ”Open the door, shalala!- laulu silti kaikui pihaan tullessa! SOS-kodin vastaanottokomitea
 oli myös portilla innokkaasti odottamassa leikkikavereita

Ollaan me näiden parin viikon aikana onneksi keretty tekemään vähän muutakin kuin vain ravattu kodin ja koulun väliä! Pääsiäisen aikaan saimme vieraita Windhoekista, kun kaksi Suomen suurlähetystön työntekijää tulivat majoittumaan vierastaloomme. Heidän kanssaan kävimme tutustumassa pääsiäislauantaina Nakambalen museoon, joka sijaitsee läheisessä Olukondan kylässä. Nakambale on Martti ”Nakambale” Rautasen ja hänen perheensä entinen kotitalo, jossa tänä päivänä toimii siis suomalaisen lähetystyön historiaa Ambomaan alueella esittelevä museo. Siellä me sitten porukalla ihmettelimme, kuinka järjetöntä on, että aikoinaan tänne kaukaiseen maailmankolkkaan, jossa ei ole ollut suurin piirtein mitään tietoa sivistyksestä, on lähetetty ihmisiä juuri Suomesta opettamaan kristinuskoa, lääketiedettä ja muita länsimaisen maailman ihmeitä! Museossa käynnin jälkeen ymmärsimme taas hieman enemmän siitä, miten merkittävä yhteys suomalaisilla on tälle seudulle ollut ja miksi suomalaisten työtä Namibian hyväksi arvostetaan niin paljon. 

Myös paparazzi ikuistettiin museon edustalla!

Ambomaja

Jonna muisteli miten sitä kotia oikein hoidetaan!

Ruoanvalmistus on rankkaa puuhaa!

Suomalaiset suomalaisen ambo-lähetystyön alkulähteillä

Mukaan tarttui myös paikallisia käsitöitä museon myymälästä

Pääsiäissunnuntaina noudatimme Pihkalan perheen pääsiäisperinnettä eli pääsiäiskukko kävi piilottamassa taloomme suklaamunia!

Uusi piilotusympäristö toi haastetta jopa kokeneen
 konkarin etsintöihin

Saalista tuli!

Talonhoitajamme Aina löysi meille varastosta sulkapallomailat, jotka olivat viime viikolla ahkerassa käytössä melkein joka päivä! Takapihalla pelailu on tuonut päiviimme mukavaa vaihtelua ja niin kroppa kuin pää nauttii kun tuntojaa pystyy purkamaan liikuntaan… Kaipaisimme tänne sulkapallo-opettajaa, sillä tekniikka taitaa olla hieman hukassa (lue: niskat jumissa taivaan tuijottelusta). Myös ohikulkijat ovat huomanneet ottelumme ja saamme paikallisilta silloin tällöin kannustushuutoja!

Pääsiäisen Suomi-Namibia ystävyysottelu

Pelien jälkeen laitettiin hiukset kuntoon ja suunnattiin

 syömään Town Lodgelle keskustaan…

-Iina ja Jonna

Sinne, tuonne ja takaisin

Että semmonen reissu sitten!

Perjantaina meidän piti lähteä viikonlopun reissulle noin puolen päivän aikoihin ja olimme innoissamme siitä, että päästään livahtamaan koulusta aikaisemmin.. Mutta kuinkas kävikään: ”Africa time” muistutti taas olemassa olostaan eli kyyti tuli lopulta neljän tunnin odottelun jälkeen.. Meitä lähti Otjiwarongoon kolme koulumme opettajaa plus me. Lisäksi autoon ahtautui kuski ja vielä yksi matkalainen, jonka poimimme kyytiin matkan varrelta. (Auto oli mitoitettu 7 hengelle, joten ihan lain rajoissa mentiin!) Neljän tunnin ajomatkalla katselimme maisemia ja yritimme bongailla eläimiä tien varsilta. Noin puolessa välin matkaa pysähdyimme tarkistamaan kudu-antilooppiin törmänneen auton vaurioita, mutta henkilövahingoilta oli onneksi vältytty, joten mekin pääsimme nopeasti jatkamaan matkaa.

Noin kahdeksan aikoihin olimme perillä Otjiwarongossa. Majoituimme yhden opettajista veljen kotona. Kuukauden tauon jälkeen televisio ja etelä-amerikkalaiset telenovelat tuntuivat yllättävän laadukkaalta viihteeltä. Ilta meni rattoisasti veljen vaimon kanssa tarinoidessa ja ylellisyyksistä (telkkari, wi-fi) nauttien..

Tältä näytti ensimmäisen yön luksusmajoituksemme!

Lauantaina nukuimme pitkään! (9.00) Saimme eteemme maittavan aamiaisen, jonka jälkeen lähdimme shoppailemaan. Reissun to do- listalla oli postikorttien lähettäminen Suomeen, mutta koska postissa oli niin paljon populaa, jätimme sen toiseen kertaan. ( Oniipan postissa ei kuulemma osata varmuudella lähettää postia ulkomaille, mutta pitää kokeilla onnea lähiviikkoina Ondagwassa..) Kaupoissa kiertely sentään tuotti tulosta, kun ”veljen vaimo” toimi innokkaasti stylistinämme. Molemmille löytyi uutta vaatetusta Windhoekin illanviettoa varten…

Turistit ihmettelivät termiittipesien (?) kokoa :D

Otjiwarongossa kaupungilla kierrellessä hämmennyimme vastaantulevien valkoisten määrästä, sillä pohjoisessa heitä näkee harvemmin. Rannikolla ja etelässä vaaleita namibialaisia (buurien jälkeläisiä) kuulemma on melko paljonkin.. Kävimme myös leikkimässä turistia, sillä eksyimme lyhyellä kaupunkikävelyllämme krokotiilifarmille.. Alle vitosen lipuilla pääsimme näkemään kaiken kokoisia krokoja ja jopa pitelemään pikkuista poikasta kädessä! Paikalla ei ollut meidän lisäksi muita kuin saksalaisia turisteja ja tuntuikin, että suomi-tytöt saivat oppaalta erityisen hyvää palvelua. Rentouduimme vielä farmin puutarhassa kokista juoden, mutta sitten olikin jo aika palata takaisin majapaikkaamme odottelemaan koulutuksesta palaavia opettaja-ystäviämme..

Melkosia möllyköitä!!

Niitä oli pienempiä...

Ja isompia!

Vauva-kroko ♥

Kyllä muuten jännitti!

Kolmen jälkeen matka jatkui kohti pääkaupunkia Windhoekia, jossa majoituimme samaisen opettajan lapsuuden kodissa ”pahamaineisessa” Katuturan kaupunginosassa. Emme ehtineet kauan majapaikassa huilahtaa, kun piti jo ruveta valmistautumaan illan syntymäpäiväjuhlia varten. Opettaja-ystävämme sisko juhli syntymäpäiviään paikalliseen tapaan puistossa ystävien kanssa grillaten. Meidät otettiin porukkaan mukaan täälläkin heti hyvin ystävällisesti ja meistä oltiin totta kai erittäin kiinnostuneita. Seinäruusuna oleminen ei onnistunut, sillä koko ajan meiltä tultiin kyselemään elämästä Suomessa ja siitä, mitä mieltä olemme Namibiasta..

Hengailimme puistossa parisen tuntia, jonka jälkeen lähdimme jatkamaan iltaa ”Siniseen autopesulaan” (paikallisten suosikki menomesta).. Siellä meille tultiin esittelemään luonnollisesti baarin omistaja, joka yllytti meitä tanssimaan Namibian tanssiakatemian ryhmän kanssa.. Ei sitä joka päivä pääse testaamaan ”muuvejaan” maan parhaan tanssiporukan kanssa- joten osaamattomuudesta huolimatta: eikun sekaan vaan! Näimme myös taikatemppuja, joita tarjosi Namibian ” Chris Angel”. Uudet ystävämme varoittelivat meitä kuitenkin huolehtimaan tavaroistamme, etteivät myös ne tee katoamistemppua taikurin esitellessä taitojaan..

Having fun!

Ilta jatkui aamuun asti, mutta viimeisenä nukkumaan emme menneetkään me, vaan talon iäkkäämpi isäntäväki! Nyt ymmärrämme, mistä ystävämme on perinyt taidon juhlia.. Aamulla menimme tyttöporukalla kaupungille ostamaan aamupalatarvikkeita, mutta totesimme, että pääsemme helpommalla, kun menemme kahvilaan valmiin ruoan ääreen. Vielä viimehetken shoppailut ennen kotiinlähtöä ja sitten kipinkapin takaisin Katuturaan odottamaan kyytiä.. No, olisihan se pitänyt arvata, että ”Africa time” ei tuota pettymystä tälläkään kertaa.. Odoteltiin kyytiä lopulta melkein kolme tuntia, kunnes vihdoin pääsimme kotimatkalle..

Noin 700 km matka kotiin oli mielenkiintoinen. Alkumatkasta nukuimme edellisyön univelkoja pois, mutta jossain vaiheessa Jonna havahtui, kun maisemat näyttivät vilistävän ohi turhankin nopeasti. Huomattuaan nopeusmittarin lukemat Jonna herätti Iinan ja loppumatka menikin silmät tiukasti tietä vartioiden ja rukoillen, että pääsemme ehjänä perille. Ymmärrämme nyt, miksi täällä sattuu niin paljon kolareita, sillä ajokulttuuri on täällä melko hurja.. Ukkosmyrskyn saattelemana pääsimme onneksi turvallisesti kotiovelle. Kotona meitä tervehti sulanut pakastin ja jääkaapissa lämmenneet ruoat. Sähköt olivat kuulemma olleet Oniipassa poikki koko sunnuntain. Mutta olipa silti mukava olla kotona! Viikonloppu oli hektinen, mutta todella antoista, sillä saimme nähdä Namibiaa ja Windhoekia paikallisten silmin. Tämän viikon olemme olleet niin väsyneitä, että emme pyynnöistä huolimatta lähde pääsiäiseksi taas tuhannen kilometrin päähän vain meriruokafestareiden takia.. 

Viikonlopun aikana näimme ja kuulimme:

- Namibialaista ajokulttuuria: rekkojen ohittelua tiukoissa paikoissa pimeällä, ylikuormaa 

(5hengen autossa 8 ihmistä sylikkäin),nopeusrajoituksista ei näköjään tarvitse välittää ja pienessä hipkassa voi auton rattiin lähteä. Stop merkin kohdalla ei myöskään tarvitse pysähtyä ja oikoreitin viinakauppaan voi ottaa slummin läpi kertomatta suunnitelmistaan ensin takapenkin turisteille.. :D

- Hassuja kadun nimiä Windhoekissa: bongattii esim. Mahathma Gandhi street, Monte Cristo street, Ceasar street, Jupiter street, Shanghai.. ( tarkistettiin kartasta ja tosiaan katuja on nimetty mm. presidenttien ja muiden vaikuttajien ( Nelson Mandela, Sam Nujoma..) planeettojen,( Merkurius, Venus ym..) antiikin kreikan jumalien ( Herkuleksen ja Zeuksen kadut) ja jopa suomalaisten kaupunkien ( Helsinki, Tampere, Oulu street) mukaan..

- Eläimiä tien varrella: seeproja, kudu-antilooppeja, pahkasikoja, strutseja, muita pieniä ja isoja antilooppeja.. Kirahvia ei vielä onnistuttu näkemään, vaikka kovasti toivottiin!

- Me suomalaiset ollaan kovassa huudossa täällä ja Ahtisaarta oikeasti arvostetaan hänen tekemänsä työn takia.. "Suomalaisten takia Namibia on itsenäinen!" "Suomalaisten takia namibialaiset käyvät joka sunnuntai kirkossa!" " Minä haluan suomalaisen vaimon!" Hehkutusta saimme kuulla kansamme erinomaisuudesta koko viikonlopun ajan erään enon suusta liiallisuuksiin asti.. (innokkaat vaimoehdokkaat ottakaa yhteyttä nimim. "Rikas pankinjohtaja ja farminomistaja Windhoekista")

- Ensi kertaan, Iina ja Jonna